Leivonnan raaka-aineet

Leivonnan perusraaka-aineita ovat jauhot, neste, rasva, sokeri, kananmuna, kohotusaineet, suola ja mausteet.

Jauhot


Yksi taikinan perusraaka-aineista on jauhot. Vehnäjauhoilla on parhaat leivontaominaisuudet, sillä niissä on eniten sitkoproteiinia eli gluteenia. Parhaiten leipoutuvat jauhot valmistetaan jyvän ytimestä. Karkeita jauholaatuja käytettäessä (esimerkiksi ruis-, ohra-, hirssi- ja tattarijauhot), pitää taikinaan lisätä vehnäjauhoja sitkon muodostamiseksi.

Neste

Jauhojen lisäksi taikinassa tulee olla nestettä. Neste auttaa sitkon muodostumisessa sekä hiivan kasvussa ja leivinjauheen tai soodan toiminnassa. Useimmiten leivonnassa käytetään nesteenä vettä, hedelmämehua tai maitoa. Leipien ja sämpylöiden valmistuksessa voi myös käyttää piimää, kaljaa tai kasvisten keitinlientä.

Rasva

Leivonnassa rasva antaa makua ja vaikuttaa värin muodostumiseen. Lisäksi rasva parantaa rakennetta ja säilyvyyttä sekä vaahtouttaa ja kuohkeuttaa leivonnaisia.

Sokeri

Sokeri kuohkeuttaa taikinaa ja antaa kauniin värin. Hiivataikinoissa sokeri nopeuttaa kohoamista, koska hiiva käyttää sokeria ravinnokseen. Leivonnassa käytetään erilaisia sokereita koristeluun sekä luomaan erilaisia makuja. Näitä sokereita ovat esimerkiksi tomusokeri, raesokeri, fariinisokeri, siirappi ja vanilliinisokeri.

Kananmuna

Leivonnassa kananmuna kuohkeuttaa, antaa väriä ja kohottaa. Kananmuna voi toimia myös sidosaineena. Kananmuna-allergiset tarvitsevat munattomia ruokia ja leivonnaisia.

Kohotusaineet

Leivonnassa voidaan käyttää sekä biologisia että kemiallisia kohotusaineita. Hiiva on biologinen kohotusaine. Kemiallisia kohotusaineita ovat leivinjauhe ja sooda.

Hiiva on elävää solukkoa, joka tarvitsee tietyt olosuhteet lisääntyäkseen. Tuorehiiva on harmaata ja kimmoisaa. Sitä myydään kaupoissa 50 gramman pakkauksissa. Kuivahiiva on pienirakenteista, huoneenlämmössä säilyvää hiivaa. Hiivataikinoissa kuivahiiva sekoitetaan jauhojen sekaan. Lisäksi kuivahiiva vaatii tuorehiivaa kuumemman nesteen (n. 42°C). Tuorehiiva sekoitetaan leivonnassa kädenlämpöiseen nesteeseen.

Toimiakseen hiiva tarvitsee ravintoa, ilmaa, nestettä ja lämpöä. Ravintonsa hiiva saa taikinaan lisätystä sokerista sekä jauhojen sisältämästä tärkkelyksestä ja sokerista. Ilmaa syntyy kun taikinaa alustetaan, nesteenä voi olla esimerkiksi vettä, maitoa tai heraa. Lämpöä hiiva saa nesteestä sekä taikinan kohotusolosuhteista.

Leivinjauhe- ja soodataikinat kohoavat, kun nesteen ja uunin lämmön vaikutuksesta syntyy hiilidioksidia ja vesihöyryä. Näitä taikinoita ei tarvitse kohottaa kuten hiivataikinoita.

Ruokasooda on natriumkarbonaattia, jota käytetään vain leivonnaisiin, jossa on jotain hapanta. Leivinjauhe on ruokasoodan ja happamien aineiden seos ja sitä käytetään makeissa leivonnaisissa, kuten murotaikinoissa.

Suola

Leivonnassa suola antaa makua ja parantaa sitkoa.

Mausteet

Erilaiset mausteet tuovat vaihtelua ja antavat uusia makuja tuttuihinkin leivonnaisiin. Tavallisimmat leipien leivonnassa käytetyt mausteet ovat kumina, anis ja fenkoli. Vaihtelua leipiin saa lisäämällä taikinaan vaikka mysliä ja rusinoita.

Pullan mausteena käytetään tavallisimmin kardemummaa. Lisää makua pulliin tuo täytteissä käytetyt mausteet. Niitä voivat olla esimerkiksi kaneli, kaakaojauhe, vanilliinisokeri tai sitruuna. Myös rusinat maustavat pullia. Eri vuodenaikoina, kuten pääsiäisenä ja jouluna, käytetään erilaisia mausteita. Juhlaviin pulliin lisätään sahramia antamaan väriä ja makua. Piparkakkuihin käytetään usein kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta.


Kommentit

639 kommenttia artikkeliin “Leivonnan raaka-aineet”

Trackbacks

Check out what others are saying about this post...
  1. cialis online

    cialis online

  2. viagra effet sanoo:

    how to buy viagra tablets

    viagra purchase in canada

  3. cialis coupon

    cialis 20mg online

  4. ivermectin gold

    ivermectin human dosage

  5. ivermectin sale

    iwermektyna

  6. stromectol medicine

    ivermectin us fda

  7. krt cart sanoo:

    krt cart

    […]check beneath, are some totally unrelated sites to ours, having said that, they may be most trustworthy sources that we use[…]

  8. PlayStation 5 for Sale

    […]please take a look at the web-sites we follow, which includes this one particular, because it represents our picks through the web[…]

  9. ivermectin malaria

    ivermectin from india

  10. purple 380 pistol

    […]below you will obtain the link to some internet sites that we consider you must visit[…]

  11. wavellite for sale

    […]although web sites we backlink to beneath are considerably not connected to ours, we feel they are really worth a go as a result of, so possess a look[…]

  12. Glock 23 sanoo:

    Glock 23

    […]below you will discover the link to some sites that we believe you’ll want to visit[…]

  13. how to massage a dildo with balls

    […]Wonderful story, reckoned we could combine several unrelated information, nevertheless genuinely really worth taking a appear, whoa did 1 learn about Mid East has got additional problerms as well […]

  14. ivermectin 24 mg

    molnupiravir and ivermectin

  15. furosemide 125mg

    lasix generic

  16. lasix for sale online

    30 furosemide 20 mg

  17. ivermectin 20 mg

    ivermectin 3mg dose

  18. umraniye escort

    […]below you will come across the link to some web-sites that we believe you need to visit[…]

  19. stromectol kaufen

    ivermectin 1 cream generic

  20. bitcoin payment wallet

    […]we came across a cool internet site that you simply may appreciate. Take a search for those who want[…]

  21. buy registered drivers license

    […]we came across a cool website that you may delight in. Take a search when you want[…]

  22. ivermectina price

    ivermectin uses

  23. stromectol xl

    how to buy ivermectin

  24. pocket stroker

    […]we came across a cool web page that you just could possibly appreciate. Take a appear in case you want[…]

  25. glo carts fake

    […]please check out the sites we follow, like this one particular, as it represents our picks through the web[…]

  26. fake european driving licence

    […]check beneath, are some entirely unrelated web sites to ours, on the other hand, they may be most trustworthy sources that we use[…]

  27. disney sanoo:

    disney

    […]we prefer to honor lots of other online web sites around the net, even when they aren’t linked to us, by linking to them. Underneath are some webpages worth checking out[…]

  28. app download for windows

    […]below you’ll uncover the link to some internet sites that we feel you need to visit[…]

  29. download pc games for windows 7

    […]we came across a cool internet site that you simply may love. Take a appear if you want[…]

  30. free download for windows

    […]just beneath, are numerous absolutely not connected web-sites to ours, however, they’re surely worth going over[…]

  31. free download for windows 10

    […]here are some links to web-sites that we link to mainly because we believe they may be really worth visiting[…]

  32. BUY MFT sanoo:

    BUY MFT

    […]The data talked about in the write-up are several of the most effective readily available […]

  33. pc games for windows 8

    […]The details mentioned in the report are a few of the most beneficial readily available […]

  34. free download for windows 10

    […]The details mentioned within the post are a number of the most beneficial obtainable […]

  35. torres sanoo:

    torres

    […]just beneath, are numerous absolutely not connected web pages to ours, even so, they may be surely worth going over[…]

  36. Herbal Incense

    […]below you’ll discover the link to some websites that we feel you’ll want to visit[…]

  37. Colt Python For Sale

    […]although sites we backlink to below are considerably not related to ours, we really feel they are actually really worth a go through, so have a look[…]

  38. Herbal Incense

    […]Here is a good Weblog You might Uncover Intriguing that we Encourage You[…]

  39. stromectol pill price

    stromectol 6 mg tablet

  40. masturbation tips

    […]Every as soon as inside a while we select blogs that we read. Listed beneath are the most up-to-date sites that we choose […]

  41. eyelash packaging

    […]Sites of interest we’ve a link to[…]

  42. Remington golden bullet in stock

    […]check beneath, are some totally unrelated internet sites to ours, even so, they are most trustworthy sources that we use[…]

  43. luckylandslots.com login

    luckylandslots.com sign in

  44. Google sanoo:

    Google

    Just beneath, are several entirely not connected websites to ours, however, they’re surely worth going over.

  45. Uganda tours sanoo:

    Uganda tours

    […]one of our visitors recently advised the following website[…]

  46. Glock 19 sanoo:

    Glock 19

    […]the time to read or check out the material or web sites we’ve linked to below the[…]

  47. Uganda Safari tours & holidays

    […]one of our guests lately proposed the following website[…]

  48. Safari tours in uganda

    […]we came across a cool internet site that you may possibly get pleasure from. Take a appear in the event you want[…]

  49. computerreparatur pfäffikon

    […]Sites of interest we’ve a link to[…]

  50. computer hilfe rüti

    […]just beneath, are many completely not related web-sites to ours, even so, they may be certainly really worth going over[…]



Kommentoi artikkelia

Vahvistuskysymys spämmin välttämiseksi: