Leivonnan raaka-aineet
Leivonnan perusraaka-aineita ovat jauhot, neste, rasva, sokeri, kananmuna, kohotusaineet, suola ja mausteet.
Jauhot

Yksi taikinan perusraaka-aineista on jauhot. Vehnäjauhoilla on parhaat leivontaominaisuudet, sillä niissä on eniten sitkoproteiinia eli gluteenia. Parhaiten leipoutuvat jauhot valmistetaan jyvän ytimestä. Karkeita jauholaatuja käytettäessä (esimerkiksi ruis-, ohra-, hirssi- ja tattarijauhot), pitää taikinaan lisätä vehnäjauhoja sitkon muodostamiseksi.
Neste
Jauhojen lisäksi taikinassa tulee olla nestettä. Neste auttaa sitkon muodostumisessa sekä hiivan kasvussa ja leivinjauheen tai soodan toiminnassa. Useimmiten leivonnassa käytetään nesteenä vettä, hedelmämehua tai maitoa. Leipien ja sämpylöiden valmistuksessa voi myös käyttää piimää, kaljaa tai kasvisten keitinlientä.
Rasva
Leivonnassa rasva antaa makua ja vaikuttaa värin muodostumiseen. Lisäksi rasva parantaa rakennetta ja säilyvyyttä sekä vaahtouttaa ja kuohkeuttaa leivonnaisia.
Sokeri
Sokeri kuohkeuttaa taikinaa ja antaa kauniin värin. Hiivataikinoissa sokeri nopeuttaa kohoamista, koska hiiva käyttää sokeria ravinnokseen. Leivonnassa käytetään erilaisia sokereita koristeluun sekä luomaan erilaisia makuja. Näitä sokereita ovat esimerkiksi tomusokeri, raesokeri, fariinisokeri, siirappi ja vanilliinisokeri.
Kananmuna
Leivonnassa kananmuna kuohkeuttaa, antaa väriä ja kohottaa. Kananmuna voi toimia myös sidosaineena. Kananmuna-allergiset tarvitsevat munattomia ruokia ja leivonnaisia.
Kohotusaineet
Leivonnassa voidaan käyttää sekä biologisia että kemiallisia kohotusaineita. Hiiva on biologinen kohotusaine. Kemiallisia kohotusaineita ovat leivinjauhe ja sooda.
Hiiva on elävää solukkoa, joka tarvitsee tietyt olosuhteet lisääntyäkseen. Tuorehiiva on harmaata ja kimmoisaa. Sitä myydään kaupoissa 50 gramman pakkauksissa. Kuivahiiva on pienirakenteista, huoneenlämmössä säilyvää hiivaa. Hiivataikinoissa kuivahiiva sekoitetaan jauhojen sekaan. Lisäksi kuivahiiva vaatii tuorehiivaa kuumemman nesteen (n. 42°C). Tuorehiiva sekoitetaan leivonnassa kädenlämpöiseen nesteeseen.
Toimiakseen hiiva tarvitsee ravintoa, ilmaa, nestettä ja lämpöä. Ravintonsa hiiva saa taikinaan lisätystä sokerista sekä jauhojen sisältämästä tärkkelyksestä ja sokerista. Ilmaa syntyy kun taikinaa alustetaan, nesteenä voi olla esimerkiksi vettä, maitoa tai heraa. Lämpöä hiiva saa nesteestä sekä taikinan kohotusolosuhteista.
Leivinjauhe- ja soodataikinat kohoavat, kun nesteen ja uunin lämmön vaikutuksesta syntyy hiilidioksidia ja vesihöyryä. Näitä taikinoita ei tarvitse kohottaa kuten hiivataikinoita.
Ruokasooda on natriumkarbonaattia, jota käytetään vain leivonnaisiin, jossa on jotain hapanta. Leivinjauhe on ruokasoodan ja happamien aineiden seos ja sitä käytetään makeissa leivonnaisissa, kuten murotaikinoissa.
Suola
Leivonnassa suola antaa makua ja parantaa sitkoa.
Mausteet
Erilaiset mausteet tuovat vaihtelua ja antavat uusia makuja tuttuihinkin leivonnaisiin. Tavallisimmat leipien leivonnassa käytetyt mausteet ovat kumina, anis ja fenkoli. Vaihtelua leipiin saa lisäämällä taikinaan vaikka mysliä ja rusinoita.
Pullan mausteena käytetään tavallisimmin kardemummaa. Lisää makua pulliin tuo täytteissä käytetyt mausteet. Niitä voivat olla esimerkiksi kaneli, kaakaojauhe, vanilliinisokeri tai sitruuna. Myös rusinat maustavat pullia. Eri vuodenaikoina, kuten pääsiäisenä ja jouluna, käytetään erilaisia mausteita. Juhlaviin pulliin lisätään sahramia antamaan väriä ja makua. Piparkakkuihin käytetään usein kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta.

Kommentit
1 177 kommenttia artikkeliin “Leivonnan raaka-aineet”Trackbacks
Check out what others are saying about this post...ivermectin tablets
ivermectin
free igt slots https://beat-slot-machines.com/
dnd level 6 spell slots https://download-slot-machines.com/
lucky slots on facebook https://411slotmachine.com/
free casino slots games https://www-slotmachines.com/
stromectol for sale
ivermectin uk
ignition casino best slots
ignition casino sign in
gsn casino slots https://slotmachinegameinfo.com/
is ivermectin safe for humans
ivermectin for humans
prednisone 20mg pills
order prednisone 5mg pills
cialis pill
tadalafil cost walgreens
tadalafil online
where to buy tadalafil over the counter
mixing provigil with levitra
canadian pharmacy that carry provigil
stromectol tab
ivermectin ireland
ivermectin lotion cost
ivermectin 3
order generic viagra no prescription
viagra buy uk cheap
cialis price canada
cialis walmart
potenzmittel kaufen
viagra generic online cheapest
ivermectin 0.08%
ivermectin price canada
dissertation statistics help https://buydissertationhelp.com/
cialis generic medication
cialis pills for sale in usa
generic cialis online
cialis super active vs professional
doctoral dissertation help usa https://dissertationwriting-service.com/
cialis super active plus
sildenafil vs tadalafil
buy cialis over the counter
cialis generic
writing dissertation for dummies https://help-with-dissertations.com/
online tadalafil
how to get cialis over the counter
sample dissertation prospectus https://mydissertationwritinghelp.com/
dissertation services https://dissertations-writing.org/
dissertation help for phd candidates https://helpon-doctoral-dissertations.net/
ivermectin tablet 1mg
where to buy ivermectin uk
generic sildenafil pills online
sildenafil tablets for sale
how to get cheap sildenafil online
cheap sildenafil online in usa
cialis tadalafil
buy tadalafil online
cialis dosage
generic tadalafil in us
cost prednisone 20mg
buy prednisone pills
prednisone 20mg for asthma
thuб»‘c prednisone 20mg
cialis milligrams
buy cialis canada
merk pill
merck covid pills
cialis otc
tadalafil citrate
tadalafil generic name
cialis super active
le cialis
where to buy cialis otc
buy stromectol tablets
side effects for ivermectin
prednisone side effects in women
prednisone side effects in women
viagra
generic viagra soft pills
cialis dosis
tadalafil and dapoxetine
online gambling sites real money
real casino slots
generic cialis
cialis online
injectable ivermectin
ivermectin cream 1
gambling games online real money
real casino online