Leivonnan raaka-aineet
Leivonnan perusraaka-aineita ovat jauhot, neste, rasva, sokeri, kananmuna, kohotusaineet, suola ja mausteet.
Jauhot

Yksi taikinan perusraaka-aineista on jauhot. Vehnäjauhoilla on parhaat leivontaominaisuudet, sillä niissä on eniten sitkoproteiinia eli gluteenia. Parhaiten leipoutuvat jauhot valmistetaan jyvän ytimestä. Karkeita jauholaatuja käytettäessä (esimerkiksi ruis-, ohra-, hirssi- ja tattarijauhot), pitää taikinaan lisätä vehnäjauhoja sitkon muodostamiseksi.
Neste
Jauhojen lisäksi taikinassa tulee olla nestettä. Neste auttaa sitkon muodostumisessa sekä hiivan kasvussa ja leivinjauheen tai soodan toiminnassa. Useimmiten leivonnassa käytetään nesteenä vettä, hedelmämehua tai maitoa. Leipien ja sämpylöiden valmistuksessa voi myös käyttää piimää, kaljaa tai kasvisten keitinlientä.
Rasva
Leivonnassa rasva antaa makua ja vaikuttaa värin muodostumiseen. Lisäksi rasva parantaa rakennetta ja säilyvyyttä sekä vaahtouttaa ja kuohkeuttaa leivonnaisia.
Sokeri
Sokeri kuohkeuttaa taikinaa ja antaa kauniin värin. Hiivataikinoissa sokeri nopeuttaa kohoamista, koska hiiva käyttää sokeria ravinnokseen. Leivonnassa käytetään erilaisia sokereita koristeluun sekä luomaan erilaisia makuja. Näitä sokereita ovat esimerkiksi tomusokeri, raesokeri, fariinisokeri, siirappi ja vanilliinisokeri.
Kananmuna
Leivonnassa kananmuna kuohkeuttaa, antaa väriä ja kohottaa. Kananmuna voi toimia myös sidosaineena. Kananmuna-allergiset tarvitsevat munattomia ruokia ja leivonnaisia.
Kohotusaineet
Leivonnassa voidaan käyttää sekä biologisia että kemiallisia kohotusaineita. Hiiva on biologinen kohotusaine. Kemiallisia kohotusaineita ovat leivinjauhe ja sooda.
Hiiva on elävää solukkoa, joka tarvitsee tietyt olosuhteet lisääntyäkseen. Tuorehiiva on harmaata ja kimmoisaa. Sitä myydään kaupoissa 50 gramman pakkauksissa. Kuivahiiva on pienirakenteista, huoneenlämmössä säilyvää hiivaa. Hiivataikinoissa kuivahiiva sekoitetaan jauhojen sekaan. Lisäksi kuivahiiva vaatii tuorehiivaa kuumemman nesteen (n. 42°C). Tuorehiiva sekoitetaan leivonnassa kädenlämpöiseen nesteeseen.
Toimiakseen hiiva tarvitsee ravintoa, ilmaa, nestettä ja lämpöä. Ravintonsa hiiva saa taikinaan lisätystä sokerista sekä jauhojen sisältämästä tärkkelyksestä ja sokerista. Ilmaa syntyy kun taikinaa alustetaan, nesteenä voi olla esimerkiksi vettä, maitoa tai heraa. Lämpöä hiiva saa nesteestä sekä taikinan kohotusolosuhteista.
Leivinjauhe- ja soodataikinat kohoavat, kun nesteen ja uunin lämmön vaikutuksesta syntyy hiilidioksidia ja vesihöyryä. Näitä taikinoita ei tarvitse kohottaa kuten hiivataikinoita.
Ruokasooda on natriumkarbonaattia, jota käytetään vain leivonnaisiin, jossa on jotain hapanta. Leivinjauhe on ruokasoodan ja happamien aineiden seos ja sitä käytetään makeissa leivonnaisissa, kuten murotaikinoissa.
Suola
Leivonnassa suola antaa makua ja parantaa sitkoa.
Mausteet
Erilaiset mausteet tuovat vaihtelua ja antavat uusia makuja tuttuihinkin leivonnaisiin. Tavallisimmat leipien leivonnassa käytetyt mausteet ovat kumina, anis ja fenkoli. Vaihtelua leipiin saa lisäämällä taikinaan vaikka mysliä ja rusinoita.
Pullan mausteena käytetään tavallisimmin kardemummaa. Lisää makua pulliin tuo täytteissä käytetyt mausteet. Niitä voivat olla esimerkiksi kaneli, kaakaojauhe, vanilliinisokeri tai sitruuna. Myös rusinat maustavat pullia. Eri vuodenaikoina, kuten pääsiäisenä ja jouluna, käytetään erilaisia mausteita. Juhlaviin pulliin lisätään sahramia antamaan väriä ja makua. Piparkakkuihin käytetään usein kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta.

Kommentit
1 177 kommenttia artikkeliin “Leivonnan raaka-aineet”Trackbacks
Check out what others are saying about this post...1reticent
2unknown
u.s. justice department gay dating app https://gaypridee.com
dad dating simulator gay uncensored https://gay-buddies.com
indianapolis gay dating https://gayprideusa.com
cruise gay dating https://speedgaydate.com
gay college humor dating girlfriend https://gayfade.com
Masum
[…]the time to study or check out the material or web pages we have linked to below the[…]
free gay and bi mens chat https://bjsgaychatroom.info/
gay dating apps 2019 https://gaypridee.com/
gay massachusetts chat https://gaytgpost.com/
indian gay chat https://gay-buddies.com/
gay closet dating https://speedgaydate.com/
Google
Here are a number of the web-sites we suggest for our visitors.
สล็อตออนไลน์
Visit my website if you interested about game.
cialis no prescription overnight delivery
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
viagra super active
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
how long does it take for viagra to take effect
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
Resource
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
how long does cialis 5mg take to work
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
cialis 60 mg pills
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
ivermectin price
stromectol ivermectin 3 mg
ivermectin where to buy for humans
ivermectin cost australia
cialis generic in usa
tadalafil online
viagra without doctor prescription usa
viagra online
viagra pills
cheapest generic viagra prices
topical ivermectin for scabies
ivermectine arrow lab
buy ivermectin canada
ivermectin australia
prescription albuterol
evohaler
front line doctors ivermectin
front line doctors new website
no deposit slots https://2-free-slots.com/
ivermectin
frontline critical care alliance
aol slots lounge https://candylandslotmachine.com/
casino 888 free slots https://pennyslotmachines.org/
free slots no download https://slotmachinesworld.com/
dr pierre kory ivermectin
flccc ivermectin
ivermectin 2ml
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
ivermectin can
where to buy ivermectin pills
ivermectin 50
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
ivermectin usa price
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
stromectol ivermectin
ivermectin 400 mg
stromectol tablets for humans for sale
ivermectin 0.5 lotion
stromectol
stromectol ivermectin tablets
ivermectin tablet price
ivermectin price uk
ivermectin in india
ivermectin australia
ivermectin treatment for covid
how to get ivermectin
purchase ivermectin
where can i buy ivermectin
flccc ivermectin
purchase ivermectin
free casino slots https://slotmachinesforum.net/
las vegas free slots https://slot-machine-sale.com/