Leivonnan raaka-aineet
Leivonnan perusraaka-aineita ovat jauhot, neste, rasva, sokeri, kananmuna, kohotusaineet, suola ja mausteet.
Jauhot

Yksi taikinan perusraaka-aineista on jauhot. Vehnäjauhoilla on parhaat leivontaominaisuudet, sillä niissä on eniten sitkoproteiinia eli gluteenia. Parhaiten leipoutuvat jauhot valmistetaan jyvän ytimestä. Karkeita jauholaatuja käytettäessä (esimerkiksi ruis-, ohra-, hirssi- ja tattarijauhot), pitää taikinaan lisätä vehnäjauhoja sitkon muodostamiseksi.
Neste
Jauhojen lisäksi taikinassa tulee olla nestettä. Neste auttaa sitkon muodostumisessa sekä hiivan kasvussa ja leivinjauheen tai soodan toiminnassa. Useimmiten leivonnassa käytetään nesteenä vettä, hedelmämehua tai maitoa. Leipien ja sämpylöiden valmistuksessa voi myös käyttää piimää, kaljaa tai kasvisten keitinlientä.
Rasva
Leivonnassa rasva antaa makua ja vaikuttaa värin muodostumiseen. Lisäksi rasva parantaa rakennetta ja säilyvyyttä sekä vaahtouttaa ja kuohkeuttaa leivonnaisia.
Sokeri
Sokeri kuohkeuttaa taikinaa ja antaa kauniin värin. Hiivataikinoissa sokeri nopeuttaa kohoamista, koska hiiva käyttää sokeria ravinnokseen. Leivonnassa käytetään erilaisia sokereita koristeluun sekä luomaan erilaisia makuja. Näitä sokereita ovat esimerkiksi tomusokeri, raesokeri, fariinisokeri, siirappi ja vanilliinisokeri.
Kananmuna
Leivonnassa kananmuna kuohkeuttaa, antaa väriä ja kohottaa. Kananmuna voi toimia myös sidosaineena. Kananmuna-allergiset tarvitsevat munattomia ruokia ja leivonnaisia.
Kohotusaineet
Leivonnassa voidaan käyttää sekä biologisia että kemiallisia kohotusaineita. Hiiva on biologinen kohotusaine. Kemiallisia kohotusaineita ovat leivinjauhe ja sooda.
Hiiva on elävää solukkoa, joka tarvitsee tietyt olosuhteet lisääntyäkseen. Tuorehiiva on harmaata ja kimmoisaa. Sitä myydään kaupoissa 50 gramman pakkauksissa. Kuivahiiva on pienirakenteista, huoneenlämmössä säilyvää hiivaa. Hiivataikinoissa kuivahiiva sekoitetaan jauhojen sekaan. Lisäksi kuivahiiva vaatii tuorehiivaa kuumemman nesteen (n. 42°C). Tuorehiiva sekoitetaan leivonnassa kädenlämpöiseen nesteeseen.
Toimiakseen hiiva tarvitsee ravintoa, ilmaa, nestettä ja lämpöä. Ravintonsa hiiva saa taikinaan lisätystä sokerista sekä jauhojen sisältämästä tärkkelyksestä ja sokerista. Ilmaa syntyy kun taikinaa alustetaan, nesteenä voi olla esimerkiksi vettä, maitoa tai heraa. Lämpöä hiiva saa nesteestä sekä taikinan kohotusolosuhteista.
Leivinjauhe- ja soodataikinat kohoavat, kun nesteen ja uunin lämmön vaikutuksesta syntyy hiilidioksidia ja vesihöyryä. Näitä taikinoita ei tarvitse kohottaa kuten hiivataikinoita.
Ruokasooda on natriumkarbonaattia, jota käytetään vain leivonnaisiin, jossa on jotain hapanta. Leivinjauhe on ruokasoodan ja happamien aineiden seos ja sitä käytetään makeissa leivonnaisissa, kuten murotaikinoissa.
Suola
Leivonnassa suola antaa makua ja parantaa sitkoa.
Mausteet
Erilaiset mausteet tuovat vaihtelua ja antavat uusia makuja tuttuihinkin leivonnaisiin. Tavallisimmat leipien leivonnassa käytetyt mausteet ovat kumina, anis ja fenkoli. Vaihtelua leipiin saa lisäämällä taikinaan vaikka mysliä ja rusinoita.
Pullan mausteena käytetään tavallisimmin kardemummaa. Lisää makua pulliin tuo täytteissä käytetyt mausteet. Niitä voivat olla esimerkiksi kaneli, kaakaojauhe, vanilliinisokeri tai sitruuna. Myös rusinat maustavat pullia. Eri vuodenaikoina, kuten pääsiäisenä ja jouluna, käytetään erilaisia mausteita. Juhlaviin pulliin lisätään sahramia antamaan väriä ja makua. Piparkakkuihin käytetään usein kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta.

Kommentit
1 177 kommenttia artikkeliin “Leivonnan raaka-aineet”Trackbacks
Check out what others are saying about this post...escitalopram pill f 5 6
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
purchase cialis online
WALCOME
how much is a cialis pill
WALCOME
[…] cialis online no prescription […]
cialis en ligne
WALCOME
viagra generic
WALCOME
viagra generic online
WALCOME
side effects from cymbalta
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
1
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
sildenafil coupon
WALCOME
purchase cialis
WALCOME
buy sildenafil online
WALCOME
older gay men dating site https://gay-singles-dating.com/
viagra price in us
WALCOME
generic viagra online for sale
WALCOME
tadalafil walmart
WALCOME
write analysis essay https://essaywritercentral.com/
viagra online canadian pharmacy
WALCOME
writing descriptive essay https://essayghostwriter.com/
generic for viagra
WALCOME
cialis 10 mg
WALCOME
viagra pills
WALCOME
buy generic viagra online paypal
WALCOME
sildenafil 50 mg mexico
WALCOME
cost of viagra pills in india
WALCOME
can you order cialis online
WALCOME
ivermectin 2021
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
ivermectin and covid mayo clinic
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
side effects of ivermectin in humans
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
buy viagra on line
WALCOME
oral ivermectin for pigs
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
ivermectin for gapeworm
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
can you buy viagra in walmart
WALCOME
how does ivermectin work
Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi
legit essay writing services https://essaypoints.com/
essays about writing https://essaytag.com/
free samples of viagra
WALCOME
female viagra sold at rite aid
WALCOME
best custom essay writing service https://online2casino.com/
daily cialis
WALCOME
cialis precio mexico
WALCOME
self reflective essay on writing https://onlinecasinos4me.com/
can you buy viagra online uk
WALCOME
whats i n viagra
WALCOME
sildenafil 20mg
WALCOME
viagra online prescription free
WALCOME
bonus casino no deposit https://casinoonlinet.com/
free online casino no deposit https://casinosonlinex.com/
write my essay online https://student-essay.com/
admission essay writing service https://essaytodo.com/