Leivonnan raaka-aineet

Leivonnan perusraaka-aineita ovat jauhot, neste, rasva, sokeri, kananmuna, kohotusaineet, suola ja mausteet.

Jauhot


Yksi taikinan perusraaka-aineista on jauhot. Vehnäjauhoilla on parhaat leivontaominaisuudet, sillä niissä on eniten sitkoproteiinia eli gluteenia. Parhaiten leipoutuvat jauhot valmistetaan jyvän ytimestä. Karkeita jauholaatuja käytettäessä (esimerkiksi ruis-, ohra-, hirssi- ja tattarijauhot), pitää taikinaan lisätä vehnäjauhoja sitkon muodostamiseksi.

Neste

Jauhojen lisäksi taikinassa tulee olla nestettä. Neste auttaa sitkon muodostumisessa sekä hiivan kasvussa ja leivinjauheen tai soodan toiminnassa. Useimmiten leivonnassa käytetään nesteenä vettä, hedelmämehua tai maitoa. Leipien ja sämpylöiden valmistuksessa voi myös käyttää piimää, kaljaa tai kasvisten keitinlientä.

Rasva

Leivonnassa rasva antaa makua ja vaikuttaa värin muodostumiseen. Lisäksi rasva parantaa rakennetta ja säilyvyyttä sekä vaahtouttaa ja kuohkeuttaa leivonnaisia.

Sokeri

Sokeri kuohkeuttaa taikinaa ja antaa kauniin värin. Hiivataikinoissa sokeri nopeuttaa kohoamista, koska hiiva käyttää sokeria ravinnokseen. Leivonnassa käytetään erilaisia sokereita koristeluun sekä luomaan erilaisia makuja. Näitä sokereita ovat esimerkiksi tomusokeri, raesokeri, fariinisokeri, siirappi ja vanilliinisokeri.

Kananmuna

Leivonnassa kananmuna kuohkeuttaa, antaa väriä ja kohottaa. Kananmuna voi toimia myös sidosaineena. Kananmuna-allergiset tarvitsevat munattomia ruokia ja leivonnaisia.

Kohotusaineet

Leivonnassa voidaan käyttää sekä biologisia että kemiallisia kohotusaineita. Hiiva on biologinen kohotusaine. Kemiallisia kohotusaineita ovat leivinjauhe ja sooda.

Hiiva on elävää solukkoa, joka tarvitsee tietyt olosuhteet lisääntyäkseen. Tuorehiiva on harmaata ja kimmoisaa. Sitä myydään kaupoissa 50 gramman pakkauksissa. Kuivahiiva on pienirakenteista, huoneenlämmössä säilyvää hiivaa. Hiivataikinoissa kuivahiiva sekoitetaan jauhojen sekaan. Lisäksi kuivahiiva vaatii tuorehiivaa kuumemman nesteen (n. 42°C). Tuorehiiva sekoitetaan leivonnassa kädenlämpöiseen nesteeseen.

Toimiakseen hiiva tarvitsee ravintoa, ilmaa, nestettä ja lämpöä. Ravintonsa hiiva saa taikinaan lisätystä sokerista sekä jauhojen sisältämästä tärkkelyksestä ja sokerista. Ilmaa syntyy kun taikinaa alustetaan, nesteenä voi olla esimerkiksi vettä, maitoa tai heraa. Lämpöä hiiva saa nesteestä sekä taikinan kohotusolosuhteista.

Leivinjauhe- ja soodataikinat kohoavat, kun nesteen ja uunin lämmön vaikutuksesta syntyy hiilidioksidia ja vesihöyryä. Näitä taikinoita ei tarvitse kohottaa kuten hiivataikinoita.

Ruokasooda on natriumkarbonaattia, jota käytetään vain leivonnaisiin, jossa on jotain hapanta. Leivinjauhe on ruokasoodan ja happamien aineiden seos ja sitä käytetään makeissa leivonnaisissa, kuten murotaikinoissa.

Suola

Leivonnassa suola antaa makua ja parantaa sitkoa.

Mausteet

Erilaiset mausteet tuovat vaihtelua ja antavat uusia makuja tuttuihinkin leivonnaisiin. Tavallisimmat leipien leivonnassa käytetyt mausteet ovat kumina, anis ja fenkoli. Vaihtelua leipiin saa lisäämällä taikinaan vaikka mysliä ja rusinoita.

Pullan mausteena käytetään tavallisimmin kardemummaa. Lisää makua pulliin tuo täytteissä käytetyt mausteet. Niitä voivat olla esimerkiksi kaneli, kaakaojauhe, vanilliinisokeri tai sitruuna. Myös rusinat maustavat pullia. Eri vuodenaikoina, kuten pääsiäisenä ja jouluna, käytetään erilaisia mausteita. Juhlaviin pulliin lisätään sahramia antamaan väriä ja makua. Piparkakkuihin käytetään usein kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta.


Kommentit

1 177 kommenttia artikkeliin “Leivonnan raaka-aineet”

Trackbacks

Check out what others are saying about this post...
  1. free sugar daddies dating sites

  2. free online-dating deutschland

  3. 100 free dating site in japan

  4. college dating sites free

  5. cialishav.com sanoo:

    cialis with dapoxetine overnight delivery australia

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  6. apollo pharmacy store locator

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  7. testosterone canadian pharmacy

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  8. cialisjla.com sanoo:

    cialis 20mg canada

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  9. pharmacy technician school online

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  10. free military dating

  11. 100 free dating australia

  12. free dating site for rich people

  13. free cougar dating websites

  14. tadalafil generic coupon

    tadalafil generic coupon

  15. pfizer viagra coupon

    pfizer viagra coupon

  16. cialis paypal uk

    cialis paypal uk

  17. viagra india 100mg

    viagra india 100mg

  18. tadalafil side effects

    tadalafil side effects

  19. cialis coupon sanoo:

    cialis coupon

    cialis coupon

  20. sildenafil revatio

    sildenafil revatio

  21. tadalafil uk prescription

    tadalafil uk prescription

  22. sildenafil price usa

    sildenafil price usa

  23. sildenafil dosage

    sildenafil dosage

  24. gabapentin 800 mg

    gabapentin 800 mg

  25. tadalafil 6mg capsule

    tadalafil 6mg capsule

  26. viagra free sample

    viagra free sample

  27. amlodipine and viagra

    amlodipine and viagra

  28. atorvastatin calcium 80mg

    atorvastatin calcium 80mg

  29. warnings for meloxicam

    warnings for meloxicam

  30. metoprolol tartrate

    metoprolol tartrate

  31. losartan potassium 25g

    losartan potassium 25g

  32. viagra savings

    viagra savings

  33. free spiritual dating sites

  34. free dating sim games for guys

  35. tadalafil troche dosage

    tadalafil troche dosage

  36. vardenafil buy

    vardenafil buy

  37. black free dating site

  38. generic cymbalta

    generic cymbalta

  39. warnings for prednisone

    warnings for prednisone

  40. amitriptyline 25mg

    amitriptyline 25mg

  41. cymbalta withdrawal symptoms

    cymbalta withdrawal symptoms

  42. indianapolis 100% free dating

  43. hydrochlorothiazide danger

    hydrochlorothiazide danger

  44. metformin 1000 mg price

    metformin 1000 mg price

  45. mirtazapine 30 mg

    mirtazapine 30 mg

  46. bupropion 300mg xl

    bupropion 300mg xl

  47. celexa vs lexapro

    celexa vs lexapro

  48. zanaflex cost sanoo:

    zanaflex cost

    zanaflex cost

  49. wellbutrin sanoo:

    wellbutrin

    wellbutrin

  50. free online dating sites cleveland



Kommentoi artikkelia

Vahvistuskysymys spämmin välttämiseksi: