Leivonnan raaka-aineet

Leivonnan perusraaka-aineita ovat jauhot, neste, rasva, sokeri, kananmuna, kohotusaineet, suola ja mausteet.

Jauhot


Yksi taikinan perusraaka-aineista on jauhot. Vehnäjauhoilla on parhaat leivontaominaisuudet, sillä niissä on eniten sitkoproteiinia eli gluteenia. Parhaiten leipoutuvat jauhot valmistetaan jyvän ytimestä. Karkeita jauholaatuja käytettäessä (esimerkiksi ruis-, ohra-, hirssi- ja tattarijauhot), pitää taikinaan lisätä vehnäjauhoja sitkon muodostamiseksi.

Neste

Jauhojen lisäksi taikinassa tulee olla nestettä. Neste auttaa sitkon muodostumisessa sekä hiivan kasvussa ja leivinjauheen tai soodan toiminnassa. Useimmiten leivonnassa käytetään nesteenä vettä, hedelmämehua tai maitoa. Leipien ja sämpylöiden valmistuksessa voi myös käyttää piimää, kaljaa tai kasvisten keitinlientä.

Rasva

Leivonnassa rasva antaa makua ja vaikuttaa värin muodostumiseen. Lisäksi rasva parantaa rakennetta ja säilyvyyttä sekä vaahtouttaa ja kuohkeuttaa leivonnaisia.

Sokeri

Sokeri kuohkeuttaa taikinaa ja antaa kauniin värin. Hiivataikinoissa sokeri nopeuttaa kohoamista, koska hiiva käyttää sokeria ravinnokseen. Leivonnassa käytetään erilaisia sokereita koristeluun sekä luomaan erilaisia makuja. Näitä sokereita ovat esimerkiksi tomusokeri, raesokeri, fariinisokeri, siirappi ja vanilliinisokeri.

Kananmuna

Leivonnassa kananmuna kuohkeuttaa, antaa väriä ja kohottaa. Kananmuna voi toimia myös sidosaineena. Kananmuna-allergiset tarvitsevat munattomia ruokia ja leivonnaisia.

Kohotusaineet

Leivonnassa voidaan käyttää sekä biologisia että kemiallisia kohotusaineita. Hiiva on biologinen kohotusaine. Kemiallisia kohotusaineita ovat leivinjauhe ja sooda.

Hiiva on elävää solukkoa, joka tarvitsee tietyt olosuhteet lisääntyäkseen. Tuorehiiva on harmaata ja kimmoisaa. Sitä myydään kaupoissa 50 gramman pakkauksissa. Kuivahiiva on pienirakenteista, huoneenlämmössä säilyvää hiivaa. Hiivataikinoissa kuivahiiva sekoitetaan jauhojen sekaan. Lisäksi kuivahiiva vaatii tuorehiivaa kuumemman nesteen (n. 42°C). Tuorehiiva sekoitetaan leivonnassa kädenlämpöiseen nesteeseen.

Toimiakseen hiiva tarvitsee ravintoa, ilmaa, nestettä ja lämpöä. Ravintonsa hiiva saa taikinaan lisätystä sokerista sekä jauhojen sisältämästä tärkkelyksestä ja sokerista. Ilmaa syntyy kun taikinaa alustetaan, nesteenä voi olla esimerkiksi vettä, maitoa tai heraa. Lämpöä hiiva saa nesteestä sekä taikinan kohotusolosuhteista.

Leivinjauhe- ja soodataikinat kohoavat, kun nesteen ja uunin lämmön vaikutuksesta syntyy hiilidioksidia ja vesihöyryä. Näitä taikinoita ei tarvitse kohottaa kuten hiivataikinoita.

Ruokasooda on natriumkarbonaattia, jota käytetään vain leivonnaisiin, jossa on jotain hapanta. Leivinjauhe on ruokasoodan ja happamien aineiden seos ja sitä käytetään makeissa leivonnaisissa, kuten murotaikinoissa.

Suola

Leivonnassa suola antaa makua ja parantaa sitkoa.

Mausteet

Erilaiset mausteet tuovat vaihtelua ja antavat uusia makuja tuttuihinkin leivonnaisiin. Tavallisimmat leipien leivonnassa käytetyt mausteet ovat kumina, anis ja fenkoli. Vaihtelua leipiin saa lisäämällä taikinaan vaikka mysliä ja rusinoita.

Pullan mausteena käytetään tavallisimmin kardemummaa. Lisää makua pulliin tuo täytteissä käytetyt mausteet. Niitä voivat olla esimerkiksi kaneli, kaakaojauhe, vanilliinisokeri tai sitruuna. Myös rusinat maustavat pullia. Eri vuodenaikoina, kuten pääsiäisenä ja jouluna, käytetään erilaisia mausteita. Juhlaviin pulliin lisätään sahramia antamaan väriä ja makua. Piparkakkuihin käytetään usein kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta.


Kommentit

1 177 kommenttia artikkeliin “Leivonnan raaka-aineet”
  1. Lara sanoo:

    Suolasta olisin kaivannut lisää tietoa. Miksi sitä kaytetään, miksi se on tärkeä, mihin vaikuttaa, mikä merkitys sillä on leivonnaisessa?

  2. leo kotilainen sanoo:

    Marjatta 18.11.2011

    Ässät leiviävät paistettaessa joka kerta Missä vika ?

    Reseptiä noudatettu tarkasti.
    Voita 100g, 3 munaa, 200g sokeria, 250 g vehnäjauhoja ( Sunnuntai , puolik.)1 kahvikupillinen mantelirouhetta .

    Voisko vika olla jauhoissa ?

  3. Harrastaja sanoo:

    Tekstinne ovat liian ylimalkaisia.

    Esimerkiksi: jos haluaa korvata leipätaikinoissa olevasta valkoisesta venhästä tai hiivaleipävehnäjauhoista osan rukiilla (tai ohralla tai leseillä tai rouheella) kuinka paljon laitettava jauhomäärä poikkeaa alkuperäisreseptin määrästä?

Trackbacks

Check out what others are saying about this post...
  1. cheap tadalafil

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  2. chloroquine malaria

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  3. buy tylenol sanoo:

    buy tylenol

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  4. over the counter cialis

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  5. levitra vs viagra

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  6. buy cialis sanoo:

    buy cialis

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  7. best time to take viagra 50mg

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  8. ed meds online without doctor prescription

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  9. buy cheap viagra online

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  10. canadian viagra 50mg

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  11. buy chloroquine phosphate

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  12. sildenafil 50 mg

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  13. http://cialistodo.com

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  14. viagra usa sanoo:

    viagra usa

    Leivonnan raaka-aineet : Leivonta.fi

  15. order cialis pills

    cialis generic drug

  16. cialis canada

    cialis cost

  17. buy viagra sanoo:

    viagra prices

    viagra without prescription

  18. viagra canada

    otc viagra

  19. buy viagra

    viagra prices

  20. is viagra from india safe

    viagra 50mg vs 100mg

  21. cialis usa sanoo:

    cialis online canada

    cialis professional wikipedia

  22. viagra online ireland

    viagra super active 150mg

  23. cialis daily

    cialis sale online

  24. cialis price in india

    is generic cialis safe

  25. buy viagra without a prescription overnight

    viagra online cyprus

  26. viagra in hyderabad

    canada viagra

  27. son takes viagra

    son takes viagra

  28. herbal viagra gnc

    herbal viagra gnc

  29. sildenafil pfizer

    sildenafil pfizer

  30. viagra generics price

    viagra generics price

  31. sildenafil and alcohol

    sildenafil and alcohol

  32. viagra vs levitra

    viagra vs levitra

  33. cheap viagra generic

    cheap viagra generic

  34. cheap generic viagra

    pharmacy online viagra

  35. cialis ingredients

    cialis ingredients

  36. canada pharmacy cialis

    canada pharmacy cialis

  37. teva viagra cost

    teva viagra cost

  38. canada cialis sanoo:

    canada cialis

    canada cialis

  39. viagra naturel

    viagra naturel

  40. generic viagra india

    generic viagra india

  41. viagra in nigeria

    where to buy viagra online

  42. viagra demonstration

    viagra demonstration

  43. 10 mg atorvastatin

    10 mg atorvastatin

  44. cheap levitra sanoo:

    cheap levitra

    cheap levitra

  45. cialis 5mg sanoo:

    cialis 5mg

    cialis 5mg

  46. cialis online purchase

    cialis online purchase

  47. cialis lisinopril

    cialis etkileri



Kommentoi artikkelia

Vahvistuskysymys spämmin välttämiseksi: